|
||muay
thai historia||
||Jomhod
Kiatadisak||
||Suomalaiset seurat||
||muay thai liitot||
|| Linkit|| |
Muay Thain historia
Muay thai eli
vapaasti suomennettuna thainyrkkeily, on saanut alkunsa sodankäynnistä
ajalta, jolloin muinainen Siam (nyk. Thaimaa) kävi sotia naapurimaitaan
vastaan. Ihan tarkkaa syntymähetkeä lajille on vaikea määritellä, mutta eri
lähteissä mainitaan jopa oman ajanlaskumme alku, thai-heimojen muuttaessa
nykyisille alueilleen Kiinan eteläosista. Keihäin, miekoin ja nuolin
käytävissä sodissa aseeton kamppailutaito oli ensisijaisesti tarkoitettu
vastustajan tappamiseen. Miekoin varustautunut thai-soturi käytti
taistelussa myös jalkojaan sekä muita raajojaan ja tätä sodankäynnintaitoa
kutsutaan krabi krabong:iksi. Sodan luonteen vuoksi lajiin ei koskaan
liittynyt tekniikoita, joita olisi voinut suorittaa maassa. Sotilaat
harjoittivat muay thaita pitääkseen yllä taistelutaitojaan sekä ottelivat
toisiaan vastaan. Erittäin historiarikkaan muay thain juuret ovat
nitoutuneet thaimaalaisten historiaan, kulttuuriin ja selviytymistaisteluun
muita kansoja vastaan. Kamppailulajiksi se virallistui vasta 1930-luvulla.
Thainyrkkeily on paljon muutakin kuin Thaimaan kansallisurheilu. Se on osa
maan kulttuurihistoriaa. Sen legendoja ja historiaa opetetaan sukupolvelta
toiselle. Näin laji jatkaa kehitystään kovana ammattiurheiluna.
|